Palkinnot & Sertifikaatit

Stafix Timangi 2010 finalistien joukossa

Timangi kilpailun järjesti Suomen Työ- ja Elinkeinoministeriä. Se järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2010 ja se palkitsee nuoria yrittäjiä ja yrittäjätiimejä, jotka innovatiivisella ja rohkealla toiminnallaan ovat nostaneet yrityksensä kasvuun. Kilpailun tarkoitus on rohkaista nuoria yrittäjyyteen näyttämälle heille hyviä esimerkkejä menestyneistä yrittäjistä.

Kilpailu oli avoinna Suomessa rekisteröityneille yrityksille joiden yrittäjät ovat 18-32 vuotiaita. Osallistujat kävivät kolmivaiheisen valintaprosessin läpi missä valintaraati arvioi yrityksen tuottavuutta, innovatisuutta, kansainvälisyyttä, rohkeita tekoja ja heidän yleistä menestystarinaansa. Eritoten tarkasteltiin sitä että yritys on onnistunut työllistämään muita toimintansa aikana, luoden uusia työpaikkoja.

Vuoden 2010 Timangi kilpailussa Stafix Oy pääsi kymmenen finalistin joukkoon, 89 osallistujan joukosta. Toimitusjohtaja José Ayala ja Myynti- ja markkinointijohtaja Aleksi Rastela kutsuttiin palkintojenjakotilaisuuteen Helsinkiin joulukuussa 2010 missä kilpailun voittajat julkistettiin.

Kilpailun voitti oululainen Jaakko Alasaarela. Alasaarelan yritys on vuonna 2001 perustettu ZEF Solutions Oy, joka kehittää muun muassa internet-pohjaisia tiedon keruun ja arvioinnin työkaluja.

 

Jyväskyläläinen Stafix voitti graafisen alan valtakunnallisen innovaatiokilpailun

Valtakunnallinen graafisen alan innovaatiopalkinto myönnettiin jyväskyläläiselle Stafix Oy:lle Helsingissä 9.10.2008 Kirjanpainajan päivän yhteydessä. Graafisen alan innovaatiokilpailua luotsaa VTT ja Graafinen teollisuus ry.
Stafix Oy:n kehittämä Stafix®-kalvo palkittiin innovatiivisen teknologian sarjassa, jossa huomioidaan poikkeuksellisen hyvä tekninen ratkaisu tai materiaali, jota käytetään painotuotteiden valmistuksessa. Tuomariston perusteena oli, että Stafixin innovaation avulla synnytetään alalle uutta liiketoimintaa, ja materiaalilla voi olla täysin uusia sovelluskohteita. Tuomaristo koostuu kustantajien, merkittävien asiakkaiden, tutkimuslaitosten, oppilaitosten ja alan liittojen edustajista.
"Stafix-kalvon tuotekehitykseen on panostettu yhteistyössä VTT:n kanssa. Tällainen ulkopuolisen tahon tunnustus merkitsee meille sitä, että tuotteemme tuo uudenlaista lisäarvoa asiakkaillemme", kertoo Stafixin toimitusjohtaja Jose Ayala. "Kyseessä on melko tuore innovaatio ja saamamme merkittävä palkinto auttaa myös tuotteen tietoisuuden lisäämisessä Suomen markkinoilla", sanoo myynti- ja markkinointijohtaja Aleksi Rastela.

 

Tuottava Idea

Stafix voittaa Tuottava idea palkinto 2007

Tuottava Idea -kilpailun tavoitteena on edistää innovointia sekä tuoda esiin uusia liikeideoita ja niiden merkitystä yhteiskunnallisen kehityksen avaintekijöinä. Kilpailulla halutaan lisätä yrittämisen yleistä arvostusta korostamalla omiin ideoihin perustuvien ja riskejä ottavien päätöksentekijöiden merkitystä kansantaloudelle sekä hyvinvoinnin lisäämiselle.

Green Office

Green Office Jäsen

WWF:n Green Office on toimistoille tarkoitettu ympäristöpalvelu. Sen avulla työpaikat voivat vähentää ympäristökuormitustaan, saavuttaa säästöjä ja hidastaa ilmastonmuutosta. Green Office on käytännönläheinen ympäristöohjelma, joka on toteuttamistavaltaan kevyt. Sen tavoitteena on hiilidioksidipäästöjen vähentäminen ja toimiston ekologisen jalanjäljen pienentäminen.
Green Office soveltuu pieniin ja suuriin toimistoihin niin yksityisyrityksiin kuin julkishallintoon tai järjestöihin.
Toimitilat ovat avainasemassa energiankulutuksessa ja kestävissä ratkaisuissa. Green Office motivoi henkilöstöä arjen ekotekoihin, parantaa ympäristötietoisuutta ja tuo kustannussäästöjä. Järjestelmästä hyötyvät organisaatio ja ympäristö yhdessä.
WWF myöntää Green Office -ohjelman kriteerit täyttävälle toimistolle Green Office -merkin.
Green Office -verkostossa Suomessa on tällä hetkellä mukana noin 140 organisaatiota, joista noin 80:lle on myönnetty merkin käyttöoikeus (luvut: syyskuu 2009).
Lisätietoa: Green Office Website

Stafixin liimaton tarra voitti Keski-Suomen INNOSUOMI-kilpailun

INNOSUOMEN tehtävänä on käytännönläheisesti ja jatkuvasti uudistuen edistää luovuutta, osaamista ja yrittäjyyttä Suomessa siten, että edellytykset kaikinpuoliseen hyvinvointiin koko maassa paranevat.

Kilpailuehdokkaana voi olla yritys, yhteisö tai henkilö, jonka ideat, keksinnöt tai innovaatiot ovat merkittävästi edistäneet yritystoimintaa, yrittäjyyttä yleensä sekä keksintöjen markkinoille saattamista. Yhteisiä tekijöitä ovat luovuus, osaaminen ja yhteistyön rakentaminen.

INNOSUOMI on perustettu vuonna 1994 ja sen suojelijana toimii tasavallan presidentti.

Maakunnallinen kilpailu

Kilpailu järjestetään useissa maakunnissa ympäri Suomea, josta 1-3 ehdokasta pääsee jatkoon valtakunnallisiksi palkintoehdokkaiksi. Maakunnalliset INNOSUOMI palkinnot jaetaan paikallisten järjestöjen tapahtumissa. Raati myös koostuu paikallisista asiantuntijoista. Stafix® voitti Keski-Suomen maakunnallisen INNOSUOMI-palkinnon.

Vuoden 2009 INNOSUOMEN kilpailuteema oli: Materiaali- ja energiatehokkuus - uusi mahdollisuus

Palkintoperusteita:

  • Idea, keksintö tai innovaatio on merkittävästi edistänyt yritystoimintaa
  • Toiminta on edesauttanut keksintöjen markkinoille saattamista
  • Tuotteen tai palvelun innovatiivisuus ja saavutettu asiakashyöty
  • Toiminnan jatkuvuus, tuotekehitys ja teknologian taso, työllisyyden edistäminen,alan kilpailutilanne.