Palkinnot & Sertifikaatit
Jyväskyläläinen Stafix voitti graafisen alan valtakunnallisen innovaatiokilpailun
Valtakunnallinen graafisen alan innovaatiopalkinto myönnettiin jyväskyläläiselle Stafix Oy:lle Helsingissä 9.10.2008 Kirjanpainajan päivän yhteydessä. Graafisen alan innovaatiokilpailua luotsaa VTT ja Graafinen teollisuus ry.
Stafix Oy:n kehittämä Stafix®-kalvo palkittiin innovatiivisen teknologian sarjassa, jossa huomioidaan poikkeuksellisen hyvä tekninen ratkaisu tai materiaali, jota käytetään painotuotteiden valmistuksessa. Tuomariston perusteena oli, että Stafixin innovaation avulla synnytetään alalle uutta liiketoimintaa, ja materiaalilla voi olla täysin uusia sovelluskohteita. Tuomaristo koostuu kustantajien, merkittävien asiakkaiden, tutkimuslaitosten, oppilaitosten ja alan liittojen edustajista.
"Stafix-kalvon tuotekehitykseen on panostettu yhteistyössä VTT:n kanssa. Tällainen ulkopuolisen tahon tunnustus merkitsee meille sitä, että tuotteemme tuo uudenlaista lisäarvoa asiakkaillemme", kertoo Stafixin toimitusjohtaja Jose Ayala. "Kyseessä on melko tuore innovaatio ja saamamme merkittävä palkinto auttaa myös tuotteen tietoisuuden lisäämisessä Suomen markkinoilla", sanoo myynti- ja markkinointijohtaja Aleksi Rastela.
![]()
Stafix voittaa Tuottava idea palkinto 2007
Tuottava Idea -kilpailun tavoitteena on edistää innovointia sekä tuoda esiin uusia liikeideoita ja niiden merkitystä yhteiskunnallisen kehityksen avaintekijöinä. Kilpailulla halutaan lisätä yrittämisen yleistä arvostusta korostamalla omiin ideoihin perustuvien ja riskejä ottavien päätöksentekijöiden merkitystä kansantaloudelle sekä hyvinvoinnin lisäämiselle.
![]()
Green Office Jäsen
WWF:n Green Office on toimistoille tarkoitettu ympäristöpalvelu. Sen avulla työpaikat voivat vähentää ympäristökuormitustaan, saavuttaa säästöjä ja hidastaa ilmastonmuutosta. Green Office on käytännönläheinen ympäristöohjelma, joka on toteuttamistavaltaan kevyt. Sen tavoitteena on hiilidioksidipäästöjen vähentäminen ja toimiston ekologisen jalanjäljen pienentäminen.
Green Office soveltuu pieniin ja suuriin toimistoihin niin yksityisyrityksiin kuin julkishallintoon tai järjestöihin.
Toimitilat ovat avainasemassa energiankulutuksessa ja kestävissä ratkaisuissa. Green Office motivoi henkilöstöä arjen ekotekoihin, parantaa ympäristötietoisuutta ja tuo kustannussäästöjä. Järjestelmästä hyötyvät organisaatio ja ympäristö yhdessä.
WWF myöntää Green Office -ohjelman kriteerit täyttävälle toimistolle Green Office -merkin.
Green Office -verkostossa Suomessa on tällä hetkellä mukana noin 140 organisaatiota, joista noin 80:lle on myönnetty merkin käyttöoikeus (luvut: syyskuu 2009).
Lisätietoa: http://www.wwf.fi/yritykset/green_office/
![]()
Stafixin liimaton tarra voitti Keski-Suomen Innosuomi-kilpailun

Keski-Suomen Innosuomi-palkinnot jaettiin perjantaina 6. marraskuuta Viitasaarella Keksintöjen viikko –tapahtuman yhteydessä. Valtakunnalliset tasavallan presidentin palkinnot jaetaan 15. joulukuuta.
Innosuomi-kilpailu vauhdittaa, nostaa esille ja palkitsee niin teknologia- kuin palveluinnovaatioita tai niiden yhdistelmiä kaikilta aloilta. Innosuomi ei ole ideakilpailu, vaan siinä palkitaan ehdotuksia, jotka ovat merkittävästi edistäneet suomalaista yritystoimintaa. Vuonna 2009 teemana on materiaali- ja energiatehokkuus.
![]()



